Valintoja

Jotenkin me haluamme, suorastaan tahtomalla tahdomme uskoa siihen, että pystymme itse vaikuttamaan elämämme kulkuun, ohjailemaan sitä toivomaamme suuntaan. Ja tietysti tavallaan pystymmekin: joka hetki teemme valintoja, niin tietoisia ja vain puolittain tietoisia kuin kokonaan tiedostamattomiakin.

Valintojemme seuraukset eivät vain yleensä ole suoraviivaisia tai ennustettavia. Mitä enemmän valintaan liittyy muuttujia, sitä heikommaksi ennustettavuus käy. Erityisesti toisten tahdollisten olentojen vaikutuspiirissä.

Kiusaus syytellä sekä itseään että toisia vääristä valinnoista tuntuu usein olevan suuri. Vaikka tärkeämpää silloin, kun valinnallamme on ollut voittopuolisesti kielteisiä seurauksia, olisi tehdä korjausliike, uusi valinta, syteen tai saveen. Takeitahan ei edelleenkään ole, että asiat siitä paranisivat, mutta valintoja on joka tapauksessa tehtävä kaiken aikaa. Myös ”valitsemattomuus” on valinta, kuten tiedämme.

Kannatan kyllä lämpimästi varovaisuusperiaatetta, myös yksityiselämissämme, mutta sekään ei poista sitä, että jok’ikisen valintamme seuraukset ovat jossakin määrin epävarmoja. Ja koska tahdollisina olentoina elämämme on silkka hallitsematon rypäs erilaisia valintoja, on se samalla myös suurelta osin epävarmuutta.

Epävarmuutta on usein vaikeaa sietää. Ehkä siksi jotkut haluavat uskoa työttömyyden johtuvan laiskuudesta, raiskausten liian lyhyistä hameista ja niin edelleen. Eipä kai kukaan halua ajatella, että voi koska tahansa menettää työnsä, tulla raiskatuksi tai heittää veivinsä vaikka kaupan kassajonossa.

Omassakin elämässäni on paljon asioita, joita en voi parhaalla tahdollanikaan sanoa halunneeni, mutta jotka silti ovat seurausta sekä omistani että muiden elämässäni läsnäolevien tai -olleiden tahdollisten olentojen valinnoista, tosin osittain myös sään kaltaisista (ilmeisesti) tahdottomista olosuhteista. Kannattaako minun syytellä näistä itseäni tai muita? Ei varmasti. Yhtä varmasti näin toisinaan teen. Tämä valinta lienee yleensä vähintäänkin osittain tiedostamaton, mutta ainakin teoriassa voin asian huomattuani valita vastaavasti lopettaa.

Valintojemme – niiden tietoisten – tueksi jaan nyt salaisen kolmen kohdan listani: läsnäolo, kohtaaminen, rakkaus. Näiden löytyessä (mitä ei välttämättä tapahdu usein) eivät epävarmuus ja ennustamattomuus haittaa.

Mainokset