Kaikkein kiitollisin olen puista.

Vaikkeivät puut tietysti olisi edes olemassa ilman esimerkiksi sieniä. Mutta silti.

Puut puhuttelevat minua. Tai ei, puut eivät tarvitse puhetta, sanoja. Puut ovat. Ja antavat toisten olla, tai olla olematta. Vaikka oikeastaan puiden olemisellekaan ei ole sanoja, ainakaan minun tuntemissani kielissä.

Puut ovat minulle ehkä jotakin samaa kuin jumalat tai suojelusenkelit jollekulle toiselle. Tai ehkä eivät. Toiset ihmiset kun usein tuntuvat kaikessa tuttuudessaan vieraimmilta kaikista olioista, olijoista. Puut kaikessa vieraudessaan tutuimmilta. Puun latvuksen alle kävely on kuin kotiin tulisi. Kodimpaan kuin yksikään kodeista, taloista, asunnoista.

Puita minä rakastan. Sieniäkin tietysti, jopa ihmisiä. Vaikka ihmiset ovatkin tässä suhteessa kovin vaikeita. Kukapa puu kieltäisi toista itseään rakastamasta, itseään rakastamasta toista? Ainakaan minä en ole sellaista puuta tavannut, sellaisia ihmisiä tapaa jatkuvasti. Jonkinlaista itsesuojeluahan se tietysti vain on, todellisuudessa, jossa puut ovat raaka-ainetta ja ihmiset työvoimaa.

Onneksi kuitenkaan kaikkia puita ei ole vielä kaadettu.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s