Planeettamme asukkaita

Julkaistu Elonkehässä 2/2016.

Vuonna 2009 perustetun Mustarinda-seuran ytimessä toimiva taiteilijakollektiivi on järjestänyt vuosien varrella useita näyttelyitä, eritoten Mustarinda-talossa Hyrynsalmen Paljakanvaaralla, mutta myös muualla, kuten huhti-toukokuussa 2016 helsinkiläisessä Galleria Sinnessä.

**

Maa-laiset on koko galleriaan levittäytyvä, hidas näyttely. Läpi juosten siitä ei saa juuri mitään irti. Vaikka taide on jossakin mielessä aina pintaa, on näyttelyn teoksissa paljon syviä merkityksiä, joista osaa avataan oheismateriaalein. Myös näyttelytiedote puhuu omalla kielellään etenevästä ekokatastrofista, jonka keskellä elämme, mm. siteeraten Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa (Teos 2012), tulevaisuusfiktiota, jossa eletään jo aivan eriasteisen niukkuuden maailmassa kuin vielä nykyään.

Näyttelyssä ei nähdä oikeastaan lainkaan ”perinteistä” maalaus- tai piirustustaidetta. Teknologiselta haiskahtavaa ”multimediaa” sen sijaan on paljonkin, mikä saattaa herättää ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ehkä koetaan epäilyttäväksi käyttää samaa teknologiaa, joka on meidät tähän pulaan saattanutkin, toisaalta nämä keinot ovat parhaimmillaan oivallisia oivallusten laukaisijoita ja merkitysten avaajia. Ja siteerattakoon vielä puolustukseksi näyttelytiedotetta: Näyttelyn tarvitsema sähköenergia tuotetaan Mustarinda-talon kuuden kilowatin aurinkopaneeleilla, jotka lataavat näyttelytilassa sijaitsevaa akustoa. (Mustarinda-talon energiaprojektista on kerrottu mm. Elonkehässä 3/15.)

Nestori Syrjälän kymmenminuuttisessa videossa Raimo S entiseen valtiosihteeriin perustuva hahmo kertoo muistojaan ja mielipiteitään näyttelijä Esko Roineen suulla. Tuomo Tuovisen tyylikkään installaation Post Fossil-Aesthetics (An Old Way That’s Now New Again) keskeisin osa on brooklynilaisen Mast Brothers -nimisen suklaanvalmistajan mainosvideo, joka ei siis ole Tuovisen itsensä tuotantoa. Mastin veljekset ovat kliseemäisiä parrakkaita hipstereitä, joiden liikeideana on tuottaa laadukasta suklaata käsityönä. Vanhat tekniikat purjelaivan käyttöä kaakaon rahtaamisessa myöten ovat yrityksen imagon ytimessä ja kymmenen dollaria kappaleelta maksavat levyt jopa kääritään käsin, itse painettuihin papereihin tietysti. Menestyvällä yrityksellä on toimipisteet myös Los Angelesissa ja Lontoossa. Veljeksiä on kuitenkin syytetty huijareiksi (jopa ”suklaan Milli Vanilliksi”) ja varsinkin kyseenalaistettu heidän itsestään antamaansa kuvaa jonkinlaisina pioneereina artesaani- ja ”bean-to-bar”-suklaabisneksessä.

Yhdysvalloista ammentaa myös Jussi Kiven valokuvasarja A Road Trip with Hodward Epper. Kivi kävi lapsena sukuloimassa teollisuuskaupunki Warrenissa, Ohiossa, palasi 2013 toteamaan kaiken muuttuneen ja lopulta päätyi kaappaamaan sarjan valokuvia tästä ja muista ”ruostevyöhykkeen” (enemmän tai vähemmän) aavekaupungeista Google Street View’stä. Kivi itse toteaa näyttelyn oheen kirjoittamassaan muistelossa: Pahaenteisen nostalgista – kiehtovan elokuvamaista, virtuaalista mutta valitettavan todellista – toisinaan silti kaunista, jos ei nyt aina valoisaa, kuitenkin niin, että valo on läsnä, ja kuin varkain kuviin hiipii lähes ikonisia ja taianomaisia piirteitä. Minun silmiini osa kuvista näyttää melkeinpä siltä kuin joku olisi näpertänyt rakennuksista miniatyyrejä ja kuvannut niitä. Kaunista, kiehtovaa ja kammottavaa. ”Romahdusestetiikka” on myös sana, joka tulee mieleen (etenkin kun olen aiemmin samana päivänä käynyt junaa odotellessani Hyvinkään taidemuseossa katsastamassa Thomas Nyqvistin ja Erno Enkenbergin näyttelyt, jotka edustavat silmissäni juuri sitä).

Kaikki näyttelyn teokset eivät suinkaan ole linssien läpi suodatettuja. Riikka Keräsen Fairplay koostuu hirvennahasta ommelluista jalkapalloista, saman taiteilijan ruohomattomainen Metsänpeitto puolestaan on pääasiassa hirvenkarvaa. Hienoja teoksia, joista on vaikeaa sanoa mitään kuulostamatta lattealta tai teennäiseltä. Sama pätee Alma Heikkilän, Pauliina Leikkaan, Mika Palosen ja Laura Wesamaan töihin, tosin osa Heikkilän Set of microbial communities -teoksesta muistuttaa hapettuneita kolikoita ja täydentää mukavasti Raimo S:n juttuja TV-tasolla maatessaan, tai ehkä toisinpäin.

Galleriaan tulijan toivottavat tervetulleiksi Saara-Maria Karirannan Tasa-arvo sekä Antti Majavan Hyper reason. Ensinmainittua, jota voisi yksinkertaisimmillaan kuvata kahta muovipussia tasapainottelevaksi vaa’aksi (”muovi, helium, messinki”), avataan teosluettelossa Ian Bogost -sitaatilla: All beings equally exist, but they do not exist equally. Majava taas projisoi kankaista (”valkovenäläinen pellava”) rakennetun muutaman neliön tilan sisäseinille suprematismin isän Kazimir Malevitsin (1878-1935) geometrisiä muotoja hyödyntäviä maalauksia ja toiselle kankaalle neljän kilometrin korkeudesta kuvattua Google Earth -kuvaa, jossa näkyy pääasiassa siistejä, geometrisiä peltolohkoja. Installaatio hyödyntää myös ääntä ja (ilman) liikettä ja toimii näin jokseenkin kokonaisvaltaisena aistikokemuksena. Teoksen sisään tekisi mieli jäädä tuntikausiksi, näyttelyä kokonaisuutena voisi varmaankin katsella, kuunnella ja hengitellä monta päivää. Maailma aikatauluineen kuitenkin odottaa, ja ulkona vihreä kevät.

**

Maa-laisten toinen osa nähdään kesällä Mustarinda-talolla (Paljakantie 61, Hyrynsalmi). Näyttelyn taiteilijat ovat Michaela Casková, Alma Heikkilä, Mikko Itälahti, Saara-Maria Kariranta, Riikka Keränen, Jussi Kivi, Pauliina Leikas, Antti Majava, Mika Palonen, Sallamari Rantala, Nestori Syrjälä, Elina Tuhkanen, Tuomo Tuovinen ja Laura Wesamaa. Avoinna 17.6.-7.8. ke-su 11-17, pääsymaksu 3/5e, keskiviikkoisin vapaa pääsy.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s