Anttein esseet

Julkaistu Elonkehässä 1/17. Julkkarit pe 21.4. Vihreässä talossa.

Ei liene montaakaan kirjailijaa – ainakaan Suomessa – joiden pää- tai jopa ainoa laji olisi essee. Antti Nylénillä ja Antti Hurskaisella näin kuitenkin on. Heillä on paitsi sama etunimi ja leipälaji, myös sama kustantaja ja sama asuinkaupunki. Molemmilta julkaistiin viime vuonna uusi esseekokoelma, Hurskaisen kaikkiaan kolmas Välinpitämättömyys ja Nylénin ”trilogian päätösosa” Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet. (Tuntemattomasta syystä ajatus esseekokoelmatrilogiasta huvittaa minua suuresti. Ehkä tämä on osoitus huumorintajuni alkeellisuudesta.)

Anttien teksteissä, tyyleissä ja kirjoittajaminissä on jotakin samaa, sitten ei olekaan, sitten taas on… Lukija on hämillään, koska tahtomattaankin asettuu etsimään yhteyksiä, joita väistämättä toisinaan myös löytyy. Kirjoja uudelleenlukiessani tätä ”arviota” varten ja niistä hajanaisia muistiinpanoja tehdessäni tuli useaan otteeseen mieleeni, erityisesti Nylénin kohdalla, Hurskaisen Kritiikki-lehdessä viime vuonna julkaistu essee ”Ärsyttävä nautittava Matti Mäkelä”, erityisesti tämä virke (joka viittaa siis Mäkelään, enkä itsekään tarkoita viitata sillä kumpaankaan Anttiin sinänsä): Kun esseisti teeskentelee, ettei hänessä ole haavoja, hän lakkaa olemasta esseistinen. (Hurskainen muuten kirjoittaa myös: Mitä ylevää on kiimassa, jonka vallassa aikanaan luin Vihan ja katkeruuden esseet? Eli vaikutteita on ties vaikka otettukin, tahallaan tai vahingossa.)

*

Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet tosiaan on muodoltaan suoraa jatkoa Vihan ja katkeruuden esseille (Savukeidas 2007) sekä Halun ja epäluulon esseille (Savukeidas 2010). Merkittävä osa teksteistä on jossakin muodossa julkaistu aiemmin jossakin muualla, vanhimmat jo ennen trilogian edellistä osaa. Tuttujen eläinoikeuksien, uskonnon, populäärimusiikin, elokuvan jne. lisäksi Nylén käsittelee usean esseen verran myös kuvataidetta, minkä voisi melkeinpä sanoa olevan virkistävää vaihtelua.

Jotkut ovat maininneet Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet trilogian parhaaksi ja saattavat olla oikeassa, mutta itse taidan pidättäytyä muodostamasta mielipidettä asiasta vielä muutaman vuoden. Kuten Nylén itse David Bowien viimeiseksi jääneestä albumista: Varmaan kahden vuoden päästä on ensimmäinen tilaisuus tarkastella Blackstaria lähemmin. Vaikka täysin varman mielipiteen muodostaminen mistään on toivottavasti mahdotonta, tarvitaan sen suhteellisenkin varmuuden saavuttamiseen yleensä aikaa ja etäisyyttä.

Tai väliä, eroa. Hurskainen tekee Välinpitämättömyyden nimiesseessä tiliä ajastaan lentokentän kirjakaupan myyjänä. Kirjakaupallahan on nykyään kovin vähän tekemistä kirjan tai varsinkaan kirjallisuuden kanssa, ja Hurskainen nimeääkin välinpitämättömyyden (engl. indifference) ”ketjukirjakauppojen johtavaksi arvoksi”. Käsitteen analyysi on ajatuksia herättävä. Välinpitämätön antaa asioiden langeta yhteen tai olla lankeamatta, sama se. Hän jättää eron tekemättä ja hylkii suhdetta.

*

Nylén ja Hurskainen olivat tammikuussa yhdessä puhumassa esseistä Radio Helsingissä. Haastattelusta jäi mieleen lähinnä se, että Nylén kuvasi olevansa nykyään ”itkevämpi” kuin nuorempana (sivuhuomio: Hurskainen on noin kolmetoista vuotta Nyléniä nuorempi, eli kolmikymppinen vasta, kun taas Nylén on nykyään jo tukevasti keski-ikäinen). KJUE:n ”Omaelämäkerrallis-temaattisissa alkusanoissa” Nylén kertoo ”työelämästään” (lainausmerkit hänen) ja toteaa tämän olevan tietenkin (käyttääksemme aikamme kieltä) itkemistä ja uhriutumista.

Mutta luulen, tai toivon ainakin, ettei Nylénin radiokommentti itkevyydestä ollut tuomitseva (toisin kuin tuon ”aikamme kielen”). Itse ainakin pidän itkevästä Nylénistä yhtä lailla kuin vihaisestakin. Omaa itkuisuuttani saatan hävetä, mutta se ei tahraa Nyléniä silmissäni. Nylén itse häpeää monia vanhoja kirjoituksiaan, mutta se ei vähennä niiden arvoa meille, jotka niitä rakastamme ja haluamme (vaikkemme välttämättä silti täysin kritiikittä).

*

Hurskainen on jo aiemmin kirjoittanut paljon teini- ja esiteini-iästään, itseensä (ympäristöstään puhumattakaan) ei-niin-kovin-armollisesti suhtautuen, ja jatkaa tätä Välinpitämättömyyden rippileiri-esseessä ”Jumalaton saari”. (Hurskainen jatkaa esseen gospel-teeman käsittelyä Imagessa 3/17 ja käy jopa tapaamassa Pekka Simojokea, ”gospelin Cheekiä”.) Hurskaisen kuvaus seurakuntanuoren elämästä ei ole kovin mairitteleva, muttei sitä kyllä ole moni muukaan kuulemani. Itsestäänselvien hierarkkisuuden ja klikkiytymisen lisäksi uskontoa ilman uskoa ja pidättäytymistä ilman pidättäytymistä. Isoskirjasen kavahtama ”kaupallinen seksikulttuuri” tarjoaa ystävällisemmän käsityksen mies- ja naisvartaloiden käyttömahdollisuuksista kuin iltaohjelmien vaivoin peitelty esileikki.

Seksi vilahtaa myös ”Välinpitämättömyydessä” (Fifty Shades of Grey). Nylén taas kirjoittaa siitä enemmänkin (tai ehkä enemmän sukupuolielimistä) tarttuessaan Gaspar Noén elokuvaan Love (Ranska/Belgia 2015), jossa penis on elokuvan toinen päähenkilö, mutta vulvaa ei kaikesta uskaliaisuudesta huolimatta näytetä. Esseen sivunmittaisessa loppuviitteessä Nylén pohtii: Ehkä pillu on tulossa muotiin? Sanokaa minun sanoneen.

Ehkä onkin. Liv Strömquistin Kielletty hedelmä (suom. Helena Kulmala, Sammakko 2016) ilmestyi Ruotsissa 2014. Sari Hakala ja Pia Leppänen lanseerasivat jo joskus 2010 tienoilla vaginavirkkauksen. Muitakin esimerkkejä epäilemättä on, ja lisää tullee.

*

Koska en jaksa ruveta repimään Nylénin Pekka Haavisto -esseetä ”Rakkauden talvi” kappaleiksi (kampanja olisi voinut olla itsestänikin ilahduttava, ellei ehdokas olisi ollut neonvihreydessään niin väärä), päätän ulkokirjalliseen loppukevennykseen (vaikken tiedäkään sen keveydestä, lopulta):

Näin Hurskaisen ensimmäisen kerran ”livenä” viime syksynä Helsingin Kirjamessuilla, jossa hän oli puhumassa esseestä lajivalintana (Hurskaiselta on tosiaan julkaistu kolme esseekokoelmaa – eikä muita kirjoja – Ozzyteksti, Savukeidas 2013, Tapan sut, Savukeidas 2014 ja Välinpitämättömyys). Esseistin kokema ikäsyrjintä (”pojittelu” yms.) nousi voimakkaasti esille ja jäi hieman yllättävästikin mietityttämään. Voisiko olla, tällaisena maailmanaikana kun kirjailijankin on oltava yhä enemmän ”esillä”, että lahjakkuuden ja menestyksen ja jäljellä olevien elinvuosien lisäksi Hurskaisen kaltainen olento nostattaisi kateutta myös eteerisellä ulkoisella viehätysvoimallaan, jollaista useimmilla meistä (sukupuoleen katsomatta) ei ole koskaan ollut?

Antti Hurskainen: Välinpitämättömyys. Esseitä. 176 s. Savukeidas 2016.

Antti Nylén: Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet. Proosaa. 318 s. Savukeidas 2016.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s