Prätkärotsi 2.0

Jatketaanpa vielä hieman vaatekorjauslinjalla, kevään kunniaksi.

Ostin 90-luvun lopulla Lahden vanhan kierrätyskeskuksen loppuunmyynnistä viidelläkymmenellä markalla vanhan (jos joku tuntee asiaa ja hoksaa kuvista vuosikymmenen, saa mieluusti kertoa!), mustan prätkärotsin, jonka tikkivuori kaipasi vaihtamista. Onnistuin sitten ostamaan jostakin tilkkualesta todella p**kan vuorisilkin, jonka pääsin ompelemaan takkiin ihan oikealla teollisuusompelukoneella. Tämä vuori olikin sitten lähes täysin riekaleina vuosikausia, kun koskaan en muistanut, jaksanut ja ollut rahoissani yhtä aikaa viedäkseni takin ammattilaisen vuorattavaksi.

Mutta viime syksynä takkia pitkästä aikaa käyttäessäni sain kuningasajatuksen: pääsisin helpolla ja etenkin halvalla, kun vain väsäisin takkiin irtovuorin valmishupparista! Yksi huppari, yhdeksän nappia (+ yksi varalle), vähän leikkaamista ja ompelemista ja siinä se.

(Ideasta innostuneille vielä kuitenkin tiedoksi, että noihin puuvillahupparin hihoihin ei välttämättä ole maailman sujuvinta työntää käsiään, mutta toimii riittävän hyvin minulle.)

Molemmissa hihoissa on yksi nappi sisäpuolella saumaan ommeltuna.

Napit (7 kpl) kiertävät etuliepeestä kauluksen kautta toiseen etuliepeeseen.

Irtovuori eli hieman muokattu ja nurinpäin käännetty huppari.

Irtovuorin hihoissa on napinläpilenkit.

Irtovuorin napinläpi.

 

 

Mainokset

A Work in Progress

Olen pitkästä aikaa kirjoittanut jotakin ”oikeaa”. Teksti on yhä kesken (lähes alkutekijöissään oikeastaan) eikä mitenkään iso, mutta kuitenkin. Blogikin on viettänyt poikkeuksellisen kauan hiljaiseloa, joka katketkoon nyt ”ikuisesti” keskeneräisen, arkisen projektin esittelyyn.

Ostin joskus noin kymmenen vuotta sitten alennusmyynnistä ”naisten” ”farkut”, jotka eivät siis ole oikeaa denimiä, mutta kuitenkin aikalailla perusfarkkujen malliset ja sidokseltaan tvilliä kuten farkutkin. Väri oli alunperin tasainen tummansininen ilman kulutuspesuja (jotka ovat aika vastenmielisiä) ja materiaalissa on valitettavasti mukana elastaania.

Jossakin vaiheessa housut alkoivat kulua sieltä täältä puhki, kuten tapana on, ja alkuun laiskuuttani reagoin tähän ostamalla silitettäviä paikkoja (jotka tosin myös ompelin reunoistaan kiinni, koska eiväthän ne muuten olisi pysyneet repsottamatta). Aikaa myöten ratkaisu luonnollisesti osoittautui riittämättömäksi ja oli jatkettava parsien. Tämä työhän ei lopu koskaan, mutta toistaiseksi parsimatonta pinta-alaa on vielä enemmän kuin parsittua…