Rähinää petoeläimistä

Kuva: Riina Hänninen

Kuva: Riina Hänninen

Ajatelkaa niitä työttömien turkistarhaajien pieniä itkeviä lapsia.

Vai miten se nyt sanatarkasti menikään.

Onhan se tottakai pahempi asia, jos ihmislapsella ei olekaan varaa uusimpiin peleihin, muodinmukaisimpiin vaatteisiin tai kalleimpiin harrastuksiin kuin se, että ketun reviirinä on kuutiometrin (no, tuskin lähellekään sitäkään) kokoinen kalterihäkki.

Sillä ihmisellä on oikeus levittäytyä joka niemeen, notkoon ja saarelmaan, oikeus alistaa muut lajit valtansa alle, oikeus tuhota ekosysteemit ja hävittää lajeja sukupuuttoon. Luovuttamaton, synnynnäinen oikeus, ihmisoikeus.

Ihmisellä täytyy myös olla vapaus liikkua missä vain vailla pelkoa minkään luonnollisen aiheuttamasta uhasta (ihmisen rakentamat koneet ovatkin sitten jo asia erikseen), mieluusti myös vapaus verojen maksamisesta ja muista ihmisen oman yhteiskunnan velvotteista.

Ihminen tuppaa vain unohtamaan, että siellä missä on oikeuksia ja vapauksia, kuuluisi olla myös vastuun.

Ihminen tuppaa myös unohtamaan, että hänen omankin elämänsä edellytykset ovat kiinni siitä, miten muu luonto voi. Ja sen, ettei ihminen tiedä eikä voi tietää kaikkea.

On kuultu huhuja, että joskus oli sellainenkin aika, kun ihmisellä oli arvoja. Kun ”arvo” ei ollut pelkkä tyhjä sana, vaan se itse asiassa myös tarkoitti jotain.

Otetaan esimerkki siitä, mitä ”arvo” voisi tarkoittaa. Minun mielestäni (Tere Vadénia mukaillen) maailma – ja Suomi – jossa on susia on arvokkaampi kuin jossa ei. Mutta miksi?

Syitä on varmasti monia. Pidän koirista. Koiria tuntevana uskallan ehkä olettaa sudenkin sen kantaemona olevan hieno eläin. Mutta tämä tuskin riittää arvoperustaksi. Että jostakin pitää. Jotenkin liian ailahtelevaista ja sattumanvaraista.

Toinen syy voisi olla se, että susi vastaansanomattomasti kuuluu Suomen (ja maailman) luontoon emmekä voi varmaksi tietää millaisia katastrofaalisia seurauksia sillä olisi ekosysteemeille jos sudet hävitettäisiin maailmasta kokonaan. Mutta tämäkin vaikuttaa vain omien asemien varmistelulta, varovaisuusperiaatteen noudattamiselta. Joka toki on ihan hyvä sinänsä, niin kuin asioista pitäminenkin.

Arvo, arvokkuus lienee kuitenkin jotain selittämättömämpää. Sitä, että suden olemassaolo on itseisarvo, jotain, joka ei riipu suden hyödyllisyydestä tai haitallisuudesta ihmiselle, tai siitä, miten söpö ja pörröinen susi on.

Minä puolustan suden oikeutta elää tässä maassa, vaikka se rajoittaisi minun, ihmisen, vapauttani liikkua missä vain miten vain milloin vain täysin vailla suden aiheuttamaa mahdollista uhkaa.

Minä puolustan myös ketun oikeutta ketunarvoiseen elämään, joka ei voi jäädä toiseksi ihmisen ”lailliselle elinkeinolle”, jolla ei oikean elinkeinon kanssa itse asiassa ole mitään tekemistä, kun ei niitä ruhoja käsittääkseni edes syödä (ainakaan ihmisten toimesta).

Minä puolustan metsän oikeutta olla metsä eikä mikään tuotantolaitos ja puupelto. Metsä, joka on lukemattomien eliölajien koti ja samalla oma, hengittävä kokonaisuutensa.

Minä taidan olla kyllästynyt omaan ihmisyyteeni, omaan ”länsimaiseen elämäntapaani”, ihmisen itse määriteltyyn kaikkivaltiuteen. Mutta haluan uskoa, että jo pelkkä luonnon itseisarvon tunnustaminen olisi merkittävä askel kohti jotain parempaa.

Jopa jo turkistarhauksen kieltäminen maassamme (jota olen henkilökohtaisestikin odottanut yli kaksikymmentä vuotta) saattaisi sitä olla. Mutta toiveikkuuteni ei ole kovin korkealla kiellon toteutumisen suhteen.

Arvoisat kansanedustajat, please prove me wrong.

Mainokset