CHE – hän elää!?

Kuva: Aki Loponen, Loma Graphics Oy

Kuva: Aki Loponen, Loma Graphics Oy

 

Niin rakkaaksi kävit meille. Teit aikakaudesta uuden. Syttyi tähti sankaruuden vuoristomme harjanteille…

VATAK (Vasemmistotaiteilijat ja -kulttuurityöntekijät toimintaryhmä) palkitsi äskettäin lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon vuoden 2012 vasemmistolaisena kulttuuritekona. Juko on koko historiansa ajan, 1990-luvun puolestavälistä, tehnyt ”kantaaottavaa” teatteria. Nyt on ohjaaja-käsikirjoittaja Juha Luukkosen ja Projektori-ryhmän kanssa tartuttu kuubalaisten sankariin, kaupallistetuksi ikoniksi muuttuneeseen Ernesto ”Che” Guevaraan.

Näytelmä ”ei ole näköiskuva Che Guevarasta. Se on esitys nykypäivän Chen etsimisestä.” Silti näytelmä alkaa kuvauksella Chen tärkeimmistä vaiheista käänteentekevästä moottoripyöräreissusta Alberto Granadon kanssa aina teloitukseen Boliviassa. Tässä vaiheessa voisi oikeastaan puhua musiikkinäytelmästä, sillä musiikkia kuullaan paljon, ja paljolti tuttuja lauluja: Nerudaa, Guatemalan verta, Hasta siempre Comandante… Ainakin Chen elämäntarinaa ja Kuuban vallankumouksen vaiheita jollain lailla tuntevalle tämä näytelmän ensimmäinen osa nostattaa kovasti tunteita, kyyneleitäkin.

Näytelmä koostuu siis viidestä osasta, kahdella väliajalla, joiden aikana näyttämö ja katsomo vaihtavat paikkaa. Näkökulman vaihdos on onnistunut. Vaikka yleisö saattaa alkuun tuntea itsensä haavoittuvammaksi istuessaan näyttämöllä, toimii näytelmän seuraaminen ylös katsomoon lopulta hienosti.

Näytelmän toinen osa tuo meidät Suomeen, sekä nykyaikaan että historiaan, Lahteen ja Peräpohjolaan, kertoen erään punaisen suvun tarinan. Kolmas osa palaa lyhyesti Chehen, tai oikeastaan hänen tyttäreensä, lastenlääkäri Aleida Guevaraan. Neljäs osa taas on se, joka saa oloni epämukavimmaksi koko näytelmän aikana.

Nimittäin. Näytelmän neljäs osa kertoo, toki nimiä mainitsematta, Perussuomalaisten ja sen johtajan tarinan. Josko tästä miehestä olisi sankariksi, nykypäivän Cheksi? No, selvähän se, ettei ole. Eikä näytelmä oikeastaan sorru edes suuremmin liioitteluun tai mitään tällaista. Mutta jotenkin se vaivaa. Että pitikö nyt ottaa tällainen helppo kohde. Liittyä persuille räksyttävien kuoroon. On myönnettävä, etten muutaman päivän kuluttua näytelmän katsomisesta edelleenkään tiedä miten suhtautua kyseiseen osioon.

Toinen asia, joka minua näytelmässä vaivaa, on luonnollisesti sen ihmiskeskeisyys. Elonkehän hätä sivuutetaan lähes täysin. Toki useimpiin ihmisiin varmasti vetoavat enemmän nälkään kuolevat lapset kuin hehtaari hehtaarilta katoavat sademetsät, mutta miksi silti korottaa suurimmiksi sankareiksi lastenlääkärit?

Che Guevara oli tietysti itsekin lääkäri, ja lähtipä hänen vallankumouksellisuutensakin rakkaudesta nimenomaan ihmisiin, mutta ehkä voitaisiin kuvitella, että jos Che eläisi tänä päivänä, olisi hänellekin ihmistä ympäröivän luonnon ja sen ahdingon merkitys suurempi nyt kuin se oli silloin, viitisenkymmentä vuotta sitten. Kun luonnon – jos paikoin ihmisenkin – ahdinko oli vielä kovin pientä nykyiseen verrattuna.

Mutta hyvää teatteria silti. Sekä ajatuksia että tunteita herättävää. Ja näyttelijäntyö on jälleen erinomaista, samoin laulu ja soitto, josta vastaa näyttelijöiden lisäksi Santa Clara Sinfoniettaksi nimetty kolmihenkinen yhtye. Näytelmä on toteutettu vain viiden näyttelijän voimin, joista jokaisella on useita vauhdissa vaihtuvia rooleja.

Näytelmän kauniisti kokoavaa loppua voisi ehkä moittia katteettomasta optimismista, mutta toivoahan me kaikki tarvitsemme. Vaikkemme uskoisikaan ”uuteen ihmiseen”, kuten Che aikoinaan.

Teatteri Vanha Juko: CHE – hän elää!?
Ohjaus Juha Luukkonen
Käsikirjoitus Juha Luukkonen ja Ari-Pekka Lahti
Rooleissa Minja Koski, Jukka Peltola, Ilona Pukkila, Tatu Siivonen ja Sakari Tuominen