Hölynpölyä

Ottaa vain ja kirjoittaa.

Siis kun joskus tulee sellainen tunne, että jotain olisi kirjoitettava, vaikkei mielessä juuri olekaan mitään ainakaan sanalliseen muotoon muovautunutta asiaa. Sitten tuntee itsensä vähän hölmöksi, kun ottaa muistikirjan ja kynän, tai ehkä tietokoneen, ja alkaa muka kirjoittaa, vaikkei oikeastaan olekaan mitään kirjoitettavaa. Niin kuin nyt.

Joskushan sitä asiaa, tekstiä, saattaa kuitenkin alkaa tulla. Joskus tässä tuotoksessa saattaa olla jopa jotain ideaa, ellei kyse sitten ole vain tekstin tuottamisen visuaalisesta ja motorisesta mielihyvästä. Kummallinen on ihmisen mieli.

Olisi varmaankin sulaa hulluutta lähteä julkaisemaan tällaista pelkästä kirjoittamisen halusta syntynyttä tekstiä, ilman mitään varsinaista sanottavaa, mutta jostain syystä ajatus moisesta epäkäytännöllisyydestä houkuttaa minua. Ehkä se on jonkinlainen vastareaktio sille, että kaiken pitäisi olla järkevää ja tehokasta ja hyödyllistä. Mutta kenen mielestä oikeastaan?

Emmekö me juuri nyt elä kaiken suunnattoman turhuuden ja hyödyttömän puuhastelun aikaa? Eikö nimenomaan kirjallisia tuotoksiakin, ihan kirjamuodossakin, julkaista nykyään aivan liikaa? Ja millaisia töherryksiä…

Tämänlaiset mietteet sitten aiheuttavat turhautunutta puhinaa. Nimittäin kun kirjoja julkaistaan liikaa, ja nimenomaan niitä ”huonolaatuisia”, niin eikö olisi loogista, että julkaisujen määrää vähennettäisiin ja kriteerejä tiukennettaisiin? Mutta kenelle sellainen valta sitten annettaisiin? Kenellä muka olisi oikeus ja kyky päättää, mitä saa julkaista ja mitä ei?

Ai niin mutta eihän täällä ihan mitä tahansa julkaista nytkään, siis kirjamuodossa. Netissä kyllä julkaistaan, katsotaan nyt tätäkin blogia. Nykyään julkaistavat teokset käsittääkseni edelleen melko pitkälti valitsevat kaupalliset kirjankustantamot. Ongelma saattaakin olla tässä. Ne ovat siis kaupallisia kustantamoita, eivät taiteellisia tai tieteellisiä. Vanha vihollinenhan se siellä nostaa päätään.

Vaikka mistäs minä tiedän, vaikka julkaistuiksi tulisivatkin ne parhaat tarjolla olevista (mikä siinä tapauksessa tarkoittaisi, että kirjoja ehdottomasti julkaistaan liikaa). Tunnen kyllä jonkin verran kirjallisesti suuntautuneita ihmisiä, mutta mahdollisista hylätyistä käsikirjoituksista ei ihmeemmin ole ollut puhetta. Vaikka voihan olla, ettei niistä kaikille puhutakaan. Voi olla, etten itsekään puhuisi, jos joskus uskaltautuisin töherryksiäni jollekulle kustantajalle tarjoamaan.

Tosin tänä internetin ja sosiaalisen median aikakautena monesti kaikki huudetaan koko maailmalle – vaikka se varmaan hukkuukin kaikkeen siihen loputtomaan mölyyn – sekin, jos mun nyt vaan tekis mieli vähän kirjottaa.

Mainokset