Epämukavuusalueella

Allaoleva teksti on Elonkehä-lehden 1/2013 pääkirjoitus. Lehti ilmestyy viikolla 16 tai 17.

Suomessakin käytetään jo melko yleisesti käsitteitä ”mukavuusalue”  (engl. comfort zone, jonka voisi tietysti kääntää myös vaikkapa ”lohtuvyöhykkeeksi”) ja edellisen parina ”epämukavuusalue”.

Sanotaan, että on hyvä käydä välillä, ellei jopa säännöllisesti, tuolla epämukavuusalueella. Tämän voi sitten allekirjoittaa tai olla allekirjoittamatta, riippuen siitä mitä haluaa sanalla ymmärtää. Nimittäin jossain mielessähän synnynnäinen syväekologi on vallitsevassa suomalaisessa (= länsieurooppalaisessa) yhteiskunnassa koko ajan epämukavuusalueellaan. Eihän olo tällaisissa olosuhteissa voi ollakaan luonteva ja mukava, saati lohdullinen – ainakaan niin kauan kuin on tietoinen vallitsevasta järjestyksestä, eli toisin ilmaisten epäonnistuu asiaintilan unohtamisessa.

Mutta jos kuitenkin sivuutetaan ulkoisten olosuhteiden makrotason kertakaikkinen vääryys, ja keskitytään ihmisyksilön omaan pieneen elämänpiiriin, voitaneen mukavuusalueen rajojen ylittämistäkin katsella toisenlaisesta perspektiivistä.

Joku on epämukavuusalueellaan joutuessaan tai peräti etsiytyessään uudenlaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, toinen kokeillessaan uutta harrastusta, kolmas ottaessaan vastaan aiemmista poikkeavan työtehtävän. Eli ehkä epämukavuusaluetta määrittää toisaalta vieraus ja uutuus, toisaalta itsensä ylittäminen?

Uudistuneessa Elonkehä-lehdessä lienee paljonkin tuttua ja vanhaa, mutta toivon mukaan tekijät eivät ole ainoita, joiden mukavuusalueen rajoja koetellaan, edes pikkuisen. Lehden koostaminen muiden kiireiden keskellä pienellä joukolla on ollut melko haasteellista, ja parantamisen varaa tuleviin numeroihin varmasti jää. Uskallan silti olla varsin tyytyväinen käsillä olevaan lehteen, ja tästä tietysti kuuluu erityiskiitos taittajallemme Hannele Alangolle, joka on uudistanut lehden visuaalisen ilmeen sen uuteen muotoon sopivaksi.

Kaikentyyppistä sisältöä emme tähän numeroon ehtineet saada, mutta osa artikkeleista on sitten sitäkin kovatasoisempia. Ehdotuksia toivottavista sisällöistä, juttutarjouksia ja muuta vuoropuhelua toivotaan tietysti edelleen.

Itselleni lehden toimittaminen, jota en ole koskaan ennen tehnyt, on ollut matka syvälle epämukavuusalueen tiheikköihin, mutta loppujen lopuksi hyvä sellainen.

Tämän itsensä ylittämisen vastapainoksi ihminen tarvitsee myös lepoa, lohtua, mukavuutta, jopa eräänlaista valhetta, sillä sivuuttamatta (ihmisten) maailman vääryyksiä ei edellämainittuja irtoa. Suosittelen vaikkapa samanmielisten seuraa, mahdollisimman ”puhtaita” luontokokemuksia, taide-elämyksiä, hyvää ruokaa ja arkista työtä – siis sellaista, jota ihmiset ovat kautta vuosituhanten tehneet elääkseen.

Hetken levähdettyään tuolla mukavuusalueella voikin sitten palata silmät ja korvat auki kylmään maailmaan, mutta ehkä muistaen, että muutakin on olemassa. Vaikka vain hetken lohduksi.