Rytmissä rytmittä

Vuorokausirytmi on jännä juttu. Sitä on ihmisellä esimerkiksi taipumus herätä aamulla (siis noin klo 6-9 normaaliaikaa), vaikka varsinaisesta ”aamuvirkkuudesta” ei ole ollut tietoakaan varmaan viiteentoista vuoteen. Sitten samalla ihmisellä on kenties taipumus piristyä iltaa kohti keski- ja iltapäivän väsymyksestä toivuttuaan, mikä johtaa usein siihen että menee – joskaan tuskin nykymittapuulla – myöhään nukkumaan. Mikä tietenkin johtaa taas siihen, että tulee nukkuneeksi liian vähän, koska aamulla ei kuitenkaan saa enää unta.

Toisaaltahan väsymys on kyllä – tietyssä vaiheessaan – aika luova tila. Ideoita tursuaa sellaista vauhtia, ettei puoleenkaan niistä ehdi tai varsinkaan jaksa tarttua. Tai ehkä koehenkilömme vain on jonkin sortin hypomaaninen dystyymikko, ja koko ilmiö johtuukin siitä. Ja hypomaanisena yksin kotona tietokoneellaan jumittava onkin sitten jo aivan omalla mökkihöperyyden tasollaan.

Psykiatristen diagnoosien lätkiminen ihmisiin – varsinkin itseensä – on mitä parhainta viihdykettä (varsinkin väsyneenä). Joskus se voi jopa olla oikeasti opettavaista, eiväthän nämä ihmispsyyken selitysyritykset missään nimessä aivan täyttä höpöhöpöä ole, vaikkei niitä oikein tieteellisinä voikaan pitää. (Ja tehtäköön selväksi, että tiedekin on lopulta vain yksi [ehkä jossain suhteessa useimpia muita hieman parempi] tapa yrittää selittää ilmiöitä ympärillämme ja sisällämme.)

Ikävä kyllä valvominen ja muu väsymys tuntuu myös ruumiissa.

Tai eihän se oikeastaan ikävää ole, vaan loppujen lopuksi aika hienoa. Tarvitaan vain vähän herkkyyttä lukea omaa kehoaan ja avaimet lähes mihin tahansa ovat käsissä. Noh, sen oman kehon rajoissa toki, mutta rajatonhan ei ole kenkään, sillä minä ilman rajoja ei ole enää minä.

Unenpuutteessa riutuva ruumis saattaa tosin sydämentykytyksineen sun muineen alkaa tuntua jotenkin irralliselta, epätodellisen kevyeltä, tavallaan ruumiittomaltakin kaikessa korostetussa ruumiillisuudessaan.

Ehkä se ikävyys tuleekin vasta siitä, että tällaista luovaa ja tavallaan hauskaakin väsymystilaa ei voi kovin pitkään ylläpitää, jos mielii säilyä hengissä ja vieläpä jotakuinkin terveenä. Eräänä iltana sitä on päässyt sille tasolle väsymyksensä kanssa, että pystyy jälleen menemään ajoissa nukkumaan, ainakin ulkoisten olosuhteiden sen salliessa, sitten seuraavana päivänä kenties vielä ottaa sopivasti ajoitetut ja mitoitetut nokoset ja eipä aikaakaan niin sitä on taas oma tylsä itsensä.

Parhaassa tapauksessa kuitenkin jokin noista loputtomista väsymysideoista on jäänyt sopivasti hautumaan, ja levänneenä ja suurin piirtein järjissään olevana sitä voi sitten lähteä työstämään, suorastaan työskentelemään sen kanssa.

***

Viimeisen kymmenen tai ehkä parinkymmenenkin vuoden aikana on säännöllisesti nostettu esille sitä miten iltavirkkuja sorsitaan varsinkin työ- ja kouluelämässä, ja varsin tottahan se onkin, mutta usein näissä puheenvuoroissa unohtuu se, että sorsimista tapahtuu myös toiseen suuntaan, olkoonkin että se tapahtuu sosiaalisella ja vapaa-ajan puolella, siis kapitalistisessa järjestelmässämme vähempiarvoisissa asioissa.

Tilanne on ”väärin” kaikkia kohtaan ja omiaan synnyttämään ihmisiä, jotka eivät enää ole pirteitä mihinkään aikaan vuorokaudesta ilman piristeiden (kuten kofeiinin) apua, jos sittenkään.

Eikä minulla taaskaan ole vastausta siihen miten kaikki tämä pitäisi hoitaa, etenkin kun koen, että ”kaikki on pielessä” niin kovin monessa muussakin suhteessa. Mutta ehkä tässä ainakin tarvittaisiin joustoa instituutioilta ja ymmärrystä kanssaihmisiltä.

Fat chance?

Mainokset